Palvelumme salaojatöistä paalutukseen ja viherrakentamiseen
Monipuoliset maanrakennuspalvelumme kattavat kokonaisvaltaisen sadevesijärjestelmien ja pihojen korjaustöiden lisäksi viherrakentamisen, sähköinfrojen asennukset sekä katoksien ja terassien rakentamisen. Tämä mahdollistaa yhtäaikaisen sadevesilinjojen ja salaojien korjauksen ja maankaivun sekä piha-alueiden pintojen uusimisen viihtyvyyden parantamiseksi.
Salaoja-, sadevesi- ja kosteuskorjaus rakentaminen
Teemme salaoja-, sadevesi- ja kosteuskorjaukset niin omakotitaloille kuin isommille asunto-osakeyhtiöille ja liikekiinteistöille. Maanrakennuspalvelu on ympärivuotista ja esimerkiksi sokkeleita voidaan korjata myös talviaikaan.
Pohjarakentaminen
Pohjarakentamisen palveluvalikoimaan kuuluvat kaivanto-, tuenta- ja louhintatyöt. Lisäksi tarvittaessa onnistuvat myös paalutukset ja perustukset.
Kansi- ja kellarirakentaminen
Sisäpihojen kansien sekä parkkihallien korjaukset onnistuvat meiltä sujuvasti vankan osaamisen ansiosta. Teemme lisäksi kellareiden laajennukset ja muut erikoisrakentamiset asiakkaan tarpeiden mukaan.
Piharakentaminen
Palveluihimme kuuluvat monipuolisesti erilaiset piharakentamiseen liittyvät työt. Ammattitaitoisen henkilöstön ansiosta kauttamme hoituvat muun muassa erilaiset kivetykset, muurit, terassit, aidat ja katokset. Lisäksi teemme leikkipaikkojen ja leikkikenttien rakennustyöt, sekä asfaltoinnit. Lähtökohtina työhömme ovat kestävät materiaalit sekä laadukkaat pohjatyöt.
Viherrakentaminen
Osana piharakentamista toteutamme myös vaadittavat viherrakentamiseen liittyvät työt. Perustamme nurmikot ja teemme istutusalueet ja hoidamme kasvillisuuden istutukset. Valitsemme kasvillisuuden asiakkaiden tarpeiden ja toiveiden mukaisesti ja annamme hoito-ohjeet pitkäikäisyyden varmistamiseksi.
Sähköinfra-rakentaminen
Asennamme latauspisteet niin sähköautoille kuin -pyörille. Teemme myös aurinkopaneeleiden asennukset.
Palvelevaa maanrakennusta
Personoidut palvelut – juuri oikeat ratkaisut tarpeisiisi
Jokaisella taloyhtiöllä ja yrityksellä on omat tarpeensa. Ota rohkeasti yhteyttä, niin katsotaan juuri sinun tarpeisiisi sopivat palvelut!
Luotettava henkilöstö sekä pitävät aikataulut
takaavat sen, että osaamme arvioida projektiisi kuluvan ajan. Henkilöstöstämme löytyy monen alan ammattilaisia, jotka takaavat onnistuneen lopputuloksen.
Tehokkaat ja luotettavat palvelut
Olemme kustannustehokas, luotettava ja ammattitaitoinen maanrakennusfirma. Hoidamme niin isot kuin pienemmät projektit sekä huoltotyöt niin yrityksille kuin taloyhtiöille.